
Helsingin kaupunki ostaa Haltialan tilan vuonna 1934. Tilalla on pitkä historia, joka ulottuu aina 1500-luvulle saakka. Haltialan ja Niskalan pellot ovat Helsingin vanhimpia yhtäjaksoisesti viljelyssä olleita alueita, ja ne ovat toimineet niittyinä, laitumina ja peltoina jo keskiajalta lähtien. Alueen perinteinen maaseutumaisema ja historia ovat keskeinen osa sen vetovoimaa. Haltiala ja Niskala muodostavat Helsingin laajimman yhtenäisen virkistysalueen, johon kuuluvat myös Niskalan arboretum sekä Kellarinmäki.
Viime vuosikymmeninä Haltialan tilalla on harjoitettu eläin- ja kahvilatoimintaa, mutta alueen kehittäminen on ollut maltillista eikä kokonaisvaltaista uudistusta ole tehty.

Nuori Kyösti Karjula näkee Maaseudun Tulevaisuudessa ilmoituksen 540 hehtaarin Lännen Karjatilan vuokrauksesta Lumijoella. Hän tarttuu tilaisuuteen, ajaa Fiat 127:llään Vesilahdelle ja solmii Juhani Lagerstramin kanssa 10 vuoden vuokrasopimuksen.
Tila toimii vain hetken karjatilana, kunnes se muutetaan vuonna 1982 siemenperunatilaksi ja vuonna 1988 perunatilaksi. Siitä lähtien peruna on ollut yksi tilan keskeisistä viljelykasveista.
Tilan omistus siirtyy Karjulan perheelle.
Vuonna 2011 tilalla käynnistyy mansikanviljely, ja vuonna 2013 tapahtuu sukupolvenvaihdos. Noin 110 peltohehtaaria siirtyy Karjulan neljälle pojalle, joilla on vahva halu jatkaa tilan kehittämistä ja varmistaa laadukkaan kotimaisen perusruoan tuotanto pohjoisessa Suomessa.
Klaus Karjula nousee tilan isännäksi. Hänen tavoitteenaan on rakentaa Lännentilasta paikka, johon asiakkaat voivat luottaa niin tuotteiden kuin palvelun osalta. Samalla alkaa määrätietoinen työ elämyksellisen maatilan kehittämiseksi.
Vuoden alussa veljekset ottavat vetovastuun Kurkelan Rieskaleipomosta, joka saa nimekseen Lännentilan Leipomo. Tavoitteena on tehdä siitä Suomen tunnetuin ja pidetyin rieskabrändi. Leipomon toimitusjohtajana aloittaa Viljami Karjula. Samaan aikaan Lännentilan tunnettuus kasvaa voimakkaasti sosiaalisessa mediassa. Tilalla vierailee kesäisin jo kymmeniätuhansia ihmisiä, ja seuraajamäärät nousevat vuoden loppuun mennessä lähes sataan tuhanteen. Lue lisää leipomosta: www.lannentilanleipomo.fi
Helsingin kaupunki käynnistää Haltialan tilasta konseptikilpailun löytääkseen toimijan, joka kehittää alueesta elinvoimaisen ja kaikille avoimen virkistys- ja vierailukohteen. Kilpailussa painotetaan erityisesti kykyä yhdistää alueen historia, luonto ja nykyaikaiset elämykset.
Konseptikilpailun päätteeksi Lännentila Oy valitaan Haltialan tilan kehittäjäksi. Lännentila on rakentanut vastaavaa elämyksellistä maatilakonseptia Lumijoelle jo usean vuoden ajan, ja heidän suunnitelmansa vakuuttaa kokonaisvaltaisuudellaan. Suunnitelmassa yhdistyvät maatilan perinteet, elämyksellisyys ja matalan kynnyksen kohtaamispaikka kaikille.
Uudistettu Haltialan tila avataan vierailijoille 1.6.2026. Tavoitteena on kehittää tilasta yhdessä pääkaupunkiseudun ihmisten kanssa paikka, jonne on helppo tulla viettämään aikaa rauhalliseen maalaisympäristöön, yksin tai yhdessä. Kaikkien pääkaupunkiseutulaisten kotitila.